Valokuvausprojekti. Mielen muukalainen

                      Malli: Kati

  Tunteet ovat osa jokapäiväistä elämäämme ja läsnä joka hetki. Niitä ei voi opettaa. Voimme vain auttaa ymmärtämään, käsittelemään ja selviytymään niistä.

  

   LAPSI on mielestäni loistava synonyymi sanalle aito. Lapset elävät tunteet täysillä välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. MAHTAVAA! 
   Nämä pienet ihmeet vasta opettelevat näitä ihmistä ja elämää ohjaavia mielenliikutuksia, eivätkä ajattele seurauksia. 
   He elävät hetkessä. Ja täysillä. He käsittelevät tunteet välittömästi ja pääsevät niistä yli.

  

   Tunne on spontaani reaktio.
Sallimalla kaikki nämä tunnetulvat pystymme hyväksymään itsemme sellaisena kuin olemme. 
   Itsetunto paranee ja minäkuva eli minäkäsitys kehittyy. Se kehittyy ja muuttuu koko meidän elämämme ajan.

  

   Jostain syystä aikuisilla on tapana kierrellä ja peitellä tunnereaktioitaan. Se on kuin pidättelisit pissahätää minkä toivoisit menevän itsestään ohi. Täysin turha luulo.
   Aivot eivät suinkaan unohda. Aivot tallentavat, piilottavat ja odottavat sopivaa hetkeä iskeä. Tunteet siis väistämättä patoutuvat. Sen myöten myös purkautuvat sitä suuremmin mitä kauemmin yritämme unohtaa.

                       Malli: Kati 

   

   Moni suhtautuu elämäänsä turhan varauksellisesti ja järkeilevät elämäänsä jatkuvasti. Tunteet kuitenkin määrittelevät sen miltä elämä maistuu.     Tunne on hyvin vaativa ja joskus äärimmäisen rasittava ja vittumainen reaktio. Se vaatii täydellisen huomion, eikä se muutu tai katoa jos sen yrittää peittää tai unohtaa.
    Ihmisellä on lupa tuntea, niiden avulla tiedämme elävämme ja saamme elää.

  

   Tunteet luovat muistoja ja kokemuksia. Ilman niitä elämää voisi kutsua tyhjäksi kuiluksi, joka vaeltaa psykoosissa vailla päämäärää.

  

   Meidän jokaisen sisällä on tunnejärjestelmä, joka tekee meistä yksilöitä. 

   Mitä jos me kaikki olisimmekin rehellisiä toisillemme ja ennen kaikkea itsellemme siitä mitä tunnemme?
   Miksi se ei ole aina hyväksyttävää? Kaikki negatiivinen sävy puheissamme saavat aikaan liian usein pelkkää kummaksuntaa ja monessa tilanteessa myötähäpeää? 
   Miksei ennemminkin myötätuntoa?? Tästä syystä säästelemme muita ”turhilta” huolilta, emmekä viitsi vaivata.

   

   Miksi me aikuiset huolehdimme niin paljon siitä, mitä muut ajattelevat? Tai luulemme, että ajattelevat tai eivät ajattele. 
   Aika ristiriitaista siihen nähden, että tunne on kuitenkin se mikä meitä ohjailee elämässä eteenpäin. 
   Luo muistot.

   

   Mehän siis autamme itseämme eksymään peitellessä tuntemuksiamme. 
   Tunnejärjestelmä on kuin ihmisen sisäinen navigaattori, joka huutaa U-käännöstä ahdistuksen tunteella.

  

   Häpeä on tunne, joka tulee ja ottaa tiukan otteensa, kun olemme teini iässä. 
   Juuri tässä elämän suurimmassa hormonihirmumyrskyssä pitäisi antaa tunteiden tulla kuin ovat tullakseen. 
   Toki joskus tilanteesta riippuen. Eihän ole soveliasta raivota ihan joka paikassa.
   Tämä elämänvaihe on mielestäni yksi tärkeimmistä portaista siihen, minkälaisia meistä tulee ”isona”. 

    Teini ikä olisi VAIN vaihe, mikä menee ”Toivottavasti äkkiä ohi”. Toki se on sitäkin, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä energiaa kaikilta vieviä mielialanvaihteluita pitäisi ottaa tosissaan. 
   pitäisi yrittää ymmärtää. 
Ihmisen on lupa tuntea juuri sitä, miltä milloinkin tuntuu. Eikä tunteiden käsittelyssä pidä kiirehtiä. 
   Oli ikä mikä hyvänsä.

   

   Kukaan meistä ei tunne tahallaan mitään. Erilaisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa mielentila on vain normaalia herkempänä. 
   EDELLEEN, miksi emme vähättelyn sijaan YMMÄRTÄISI? 

    Tunne on aina seuraus jostakin. Kuitenkin kaikki sortuvat valehtelemaan tunteistaan ja joskus se onkin ainoa oikea ratkaisu.
   Se kuitenkin polkee meitä aina vain syvemmälle suohon, jos niitä ei käsitellä heti sopivalla hetkellä.     
Tähän valheelliseen tunteeseen ei pidä jäädä elämään.
   Mieli ei unohda.

  

   Kuulun itse siihen ihmisryhmään, joka reagoi kaikkeen todella voimakkaasti. Niin hyvään kuin pahaan. 
   Joko kaikki on MAAILMAN parhainta, ÄÄRIMMÄISEN hyvää ja kaunista tai vaihtoehtoisesti maailman paskinta ja masentavinta.

    Tämän ominaisuuteni kadotin moneksi vuodeksi juuri sen takia mitä ”pitäisi” olla. 
   Piti tai oli pakko kuulua muottiin, jottei erottuisi joukosta, koska huomio siitä oli erittäin negatiivista. 
   Suurta ja kovaäänistä nauruani matkittiin, suuttumuksiani vähäteltiin ja jatkuvalle itseni häpeämisille naurettiin.     Persoonani ei ollut millään lailla hyväksyttävää. 

   Nuoruuteni oli pelkkää esittämistä. Tai niin minä sen ajattelin.
   Huomasin sen alakouluikäisenä, mutta käsitin vasta pari vuotta sitten. 

   Nyt minä HALUAN ”erottua”. Olla oma aito itseni. Olen sinut itseni kanssa.
   Jos joku ei äkkipikaista, ailahtelevaa ja erityisen herkkää räjähtävää luonnettani siedä, ei hänen kuulu olla elämässäni läsnä. 
   En silti tuomitse heitä. Mehän olemme erilaisia. Yksilöitä. 
   Ja hyvä niin. 

  

   Olen jo kauan kuulunut facebookissa muutamaan ryhmään, josta löysin muita samankaltaisia ihmisiä kuin minä.               Samanlaisissa ongelmissa rypeviä aitoja ja ennen kaikkea OIKEASTI empaattisia aarteita. 
   Meitä on monta kymmentä TUHATTA!! IHANAA!!! En siis ollutkaan yksin tämän ”yliampuvan” persoonani kanssa.

  

   Luin ja Tutkin ryhmiä pari vuotta ja huomasin saman ihmetyksen toistuvan jatkuvasti. Ryhmissä ”valitetaan” ja avaudutaan siitä, kuinka helpolla pääsisi jos ei vain tunteilisi ja reagoisi niin suuresti. 
   Eli olemalla jotain muuta kuin mitä oikeasti on?

   KOULU- ja TYÖPAIKKAKIUSAAMISTA aiheutuu siitä, jos olet oma aito itsesi. 
   Eri sairauksista kärsiviä ja niistä rehellisesti puhuvia ihmisiä vähätellään.   
   Itse yliempaattisena ihmisenä huolestuin tästä erityisen paljon. 
   Meitä on niin paljon, jotka näyttävät ulospäin aivan jotain muuta mitä oikeasti ovat tai tuntevat. 
   On häpeä olla rehellinen. On häpeä tuntea suuresti.

   Valokuvausprojektini kertoo suurista tunteista, joita me piilotamme selviytyäksemme tai säästellen muita.       Halukkaita tähän projektiin mukaan oli monia satoja ihmisiä, jotka haluaisivat kertoa tarinansa minun projektini kautta. Mukaan pääsi/pääsee (ainakin näin aluksi ) 10 upeaa henkilöä. 
   Tämä jo käynnissä oleva projekti, mitä yhdessä tehdään ei kerro ainoastaan eri henkilöiden tarinoista vaan myös ihmisen suurista piilotetuista perustunteista.
   Mielen muukalaisista.

                        Malli: Kati 

ILO ja MIELIHYVÄ

PELKO

VIHA

SURU

SYYLLISYYS

HÄPEÄ.